tiistai 5. helmikuuta 2013

Itsetehtyjä koiran herkkuja uunissa


Huomasin vähän aikaa sitten Murren Murkinan Facebook-sivuilla mainoksen poron rasvaleikosta ja sen erinomaisuudesta  koiran herkuiksi. "Suikalemainen tuote toimii hyvin sellaisenaan ruoan lisukkeena, tai sen voi paistaa uunissa ja pilkkoa makupaloiksi." Lauantaina  Murren Murkinassa käydessämme nappasin mukaan yhden paketin poron rasvaleikkoa, jota aikaisemmin olen antanut Alohalle sellaisenaan sulatettuna. Aloha ei ole ollut kauhean innostunut tästä sitkeähköstä tuotteesta. Beaglemäiseen tapaan on kuitenkin syönyt kaiken loppuun vaikkakin hiukan nikotellen.

Päätin kokeilla tuota uunissa paistamista namipaloiksi. Viimeaikoina meillä nameina on toimineet juustonpalat. Mikä ei ole parasvaihtoehto koiralle. Suuren suola- ja rasvamäärän vuoksi. Laitoin uunin miedolle lämmölle noin 50-75 astetta ja uuninluukun väliin jotain, että ilmakiertää uunissa. Laitoin sulatetut poron rasvaleikko suikaleet kahdelle pelille leivinpaperin päälle niin, että suikaleet oli tasaisesti levitetty. Laitoin pellit päällekkäin uuniin ja annoin olla siellä noin kolme ja puoli tuntia. Välillä vaihdoin peltien paikkoja niin, että toinen oli välillä myös ylhäällä. Kääntelin suikaleita puolelta toiselle noin puolen tunnin-tunnin välein. kolmen ja puolen tunnin aikana suurin osa suikaleista oli melko kuivia. Jätin paksuimmat palat yön ajaksi uuniin jälkilämpöön kypsymään. 

Valmiit palat leikkasin saksilla pieniksi namipaloiksi, jotka pussitin mustiin koirankakkapusseihin. Pakastin nämä pussit joita tuli kymmenisen kappaletta. Laitoin pussit pakkaseen, koska en halunnut kuivattaa tuotteita kokonaan  vaan halusin, että liha/rasva on hiukan sitkeää. Mielestäni tällaiset namit toimivat koulutuksessa ja näyttelyissä täysin kuivia nameja paremmin. Kuivat namit jäävät helposti koiran kurkkuun kiinni tai koira jää rouskuttelemaan isoa herkkupalaa paikalleen. 

Yhden pussin jätin heti testiin ja hyvin on Alohalle maistunut. Aloha odotteli sitkeästi uunin vieressä kolme ja puolituntia. Olipahan koettelemus beaglen nenälle. Kuvista voi havaita sitkeyden ja katseesta pientä turhautumista.